Opetus muutospaineessa - oppimisympäristö haastaa poistumaan mukavuusalueelta

Valtioneuvoston kanslia on kirjannut yhteiskunnallisia muutostekijöitä ja haasteita. Osaamiseen liittyvä eriarvoistumisen uhka on suomalaisen yhteiskunnan kannalta erityisen merkittävä. Koulutuksen eriarvoistuminen tuottaa eriarvoisuutta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla ja johtaa siihen, että väestön osaamispotentiaalia ei saada hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Uudessakaupungissa koulutuksen tulevaisuus on valoisa. Valoisa tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että koulutuksen tulevaisuus herättää kiinnostusta ja asiasta riittää keskustelua. Valoisuus on myös sitä, että kaupungissa on vahva tahto kehittää koulutusta. Tulevaisuuden kannalta huoli liittyy pieneneviin ikäluokkiin ja siihen miten elinvoimaista esimerkiksi toisen asteen koulutus tulevaisuudessa Uudessakaupungissa on. Strategisessa työssä päättäjät ovat reagoineet ja toiminta tähtää siihen, että “kasvu turvaa edellytykset tarjota julkisia ja yksityisiä palveluja, joka osaltaan luo myös työpaikkoja alueelle.”

Jokaisessa rakenteessa perustan täytyy olla vahva ja tämä koskee myös Ukin koulutuksen kenttää. Lasten ja nuorten valmiudet jatko-opiskeluun rakentuvat varhais- ja perusopetuksen aikana. Perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.

Opetushallituksen “Osaamistarpeet 2035”-raportissa on linjattu laajasti tulevaisuuden osaamistarpeita koulutuksen suunnittelemiseksi. Perusopetuksen osalta korostuvat perustaitojen lisäksi työelämälähtöisyys ja tarkennetusti mm. itseohjautuvuus, pitkäjänteisyys sekä käytöstavat. Työelämävaatimuksena korostuu vuorovaikutustaitojen merkitys. Erilaisissa ryhmissä toimimista, erilaisuuden kunnioittamista ja toisista välittämistä tulee oppia myös koulussa. Luovuuden kehittymisessä iso rooli on edelleen taito- ja taideaineissa. Huomionarvoista on opetussuunnitelmankin läpitunkema digitaalisuuden korostaminen; digitaalisten valmiuksien parantaminen nähdään kaikkeen liittyvänä ja keskeisenä osana oppimisprosesseja ja tavoitteena on vastata työelämän vaatimuksiin.

Lukion osaamistarpeista raportissa nostetaan ensimmäisenä yhteistyön merkitys; toisen asteen opintojen sisällä pitäisi hyödyntää laaja-alaisesti opetustarjontaa, mutta yhteistyötä pitäisi lisätä myös korkea-asteen suuntaan ja erityisesti työelämään. Huolta herättää LUMA-aineiden osaamisen rapautuminen ja keinoja tarvitaan matematiikan ja muiden luma-aineiden osaamisen kehittämiseen. Perusopetuksessa luodaan jo perustaa ohjelmointitaidoille (OPS2014) ja tähän jatkumooon lukiossa ja ammatillisissa oppilaitoksissa tulee reagoida. Raportissa väläytetään tietotekniikkaa omana oppiaineena lukiossa, mikä vaikuttaa aika isolta harppaukselta. Muutenhan digitaalisuus jo läpileikkaa lukio-opiskelun.

Edellä kuvatut haasteet tiedostetaan Uudessakaupungissa. Uuden koulun suunnittelussa voitaisiin hakeutua turvalliseen konseptiin, jota on toistettu 1800-luvulta saakka. Luokkahuone-ajattelu ei herättäisi tunteita samalla tavoin kuin omaksuttu muuntojoustavasta oppimisympäristöstä puhuminen. Tutkijatohtori Kreeta Niemen vierailu Ukin demotilassa toi varsin selkeästi esiin viestin siitä, että avoimuutta mahdollistava oppimisympäristö vaatii toimintakulttuurin muutosta opettajan työssä. Oppilaiden/opiskelijoiden itseohjautuvuus ja pitkäjänteisyys ei synny ilman ohjausta ja suunnittelua avoimia alueita sisältävässä oppimisympäristössä. Kärjistetty puhe avokonttoriopetuksesta osoittaa siitä puhuvien ohittaneen tiloja koskevien teknisten vaatimusten määritelmät, joissa uusia oppimisympäristöjä kuvataan paljon eri tyyppisiä osia sisältäviksi hybrideiksi.

Opetuksen avautuminen myös avoimiin tiloihin antaa paremmat edellytykset haastaa oppijoita vuorovaikutukseen, tutkimiseen ja itseohjautuvuuteen. Rakennettaessa nykyaikaisia oppimisen tiloja suunnitellaan digitaalisuus muuntuvaksi resurssiksi kaikille tilojen käyttäjille. On tiedostettava, että viidessä vuodessa elektronisesta laitteesta tulee romua - tai ainakin vanhentunut laite. Rakennuksen infrastruktuurin tulee palvella muunneltavuutta - ei ole tarkoituksenmukaista tehdä liian sitovia teknisiä ratkaisuja. Oppimisen näkökulmasta on keskeistä, että kaikissa oppimisen tilanteissa on mahdollista ja sallittua hyödyntää tai olla hyödyntämättä teknisiä apuvälineitä. Samaakin asiaa voidaan oppia niin monella tavalla.

Vuorovaikutuksen lisäämisessä uusi SIHY voisi palvella laajasti tulevaisuuden työelämän taitojen kehittymistä. Nykymallissa koulutilojen käyttöaste on klo 8-15 välillä 90% hieman vaihdellen tilatyypin mukana. Klo 15 jälkeen tilojen käyttöaste liikuntasaleja lukuunottamatta lienee muutamassa prosentissa. Keskustelussa peräänkuulutetaan sitä, että verorahoille täytyy saada vastinetta. Mielestäni ydinkysymys on tilojen käytön monipuolistaminen (tätä kysymystä on kuvattu varsin seikkaperäisesti tekniset- ja toiminnalliset vaatimukset -asiakirjassa). Kun jo suunnitteluvaiheessa huomoidaan iltakäytön mahdollistama tekniikka ja luodaan yleiskäyttöisiksi tarkoitettuja tiloja, saamme kokonaisuudesta oikeasti kaikkia kaupunkilaisia palvelevan. Etunenässä yhdistykset ja yritykset tulevat varmasti olemaan aktiivisia käyttäjiä. Kaupunkiverstaan ja opistotoiminnan näkökulmasta SIHYstä voidaan rakentaa kaupunkilaisten sivistyksen olohuone, joka tyydyttää erilaisia tarpeita.

Yhteistyön ja vuorovaikutuksen lisääntyminen oppilaitoksen oman henkilökunnan ja muiden toimijoiden välillä haastaa poistumaan omalta mukavuusalueelta. Luokkahuoneen selkeärajaisuudesta siirrytään suunnitelmalliseen oppimisympäristön rajaamiseen tai sen rajaamattomuuden hyödyntämiseen.

Koulutuksen tutkimuslaitoksen tutkijatohtori Tiina Mäkelän väitöstutkimuksen (2018) mukaan oppilaiden kannalta hyvä oppimisympäristö on sellainen, jossa on tasapaino yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välillä. – Vaikka koulussa olisi avoimia oppimistiloja, siellä olisi hyvä olla myös mahdollisuuksia rauhoittumiseen ja yksintyöskentelyyn, kuten yksityisempiä nurkkauksia tai pienryhmätiloja. Lapset ja nuoret tarvitsevat myös tämäntyyppisiä tiloja. SIHYn tavoitteena on vastata Mäkelän kuvaamaan tarpeeseen. Oppimisympäristön osaava hyödyntäminen on se isompi haaste, johon täytyy huolella varautua. Etenkin murrosvaiheessa kaikilla toimijoilla tulee piipahduksia epämukavuusalueelle siinä, että ennakointi ei toiminut tai suunnitelmat ovat muuttuneet ja vuorovaikutuksen aiheuttamaa haastetta ei yksin hallitse. Pohjimmiltaan tässä on kuitenkin kyse työelämässä ja miksei arkielämässäkin päivittäin vastaan tulevasta perustaidosta hallita muutosta.

Uusi oppimisympäristö haastaa meidät poistumaan hetkittäin omalta mukavuusalueeltamme ja tällöin olemme alttiita oppimaan uutta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että isossakin yhteisössä jokaiselle on löydettävä myös kotipesä tai muu henkisen tasapainon sijainti, jotta voimme ottaa vastaan uuden oppimisen haasteita. Lopulta oppimisessakin on kyse kohtaamisesta ja perusopetuksen keskeisenä sisältönä oleva käytöstapojen opettaminen on kohtaamisissa kaiken ytimenä. Immanuel Kantia mukaillen toimintamme tulisi olla toisiamme kohtaan sellaista, että siitä voisi johtaa yleisen moraalilain. Positiivisten kohtaamisen sarjan soisi lisääntyvän avoimuuden lisääntyessä.

SIHY rakentaa siltoja ja purkaa aitoja - pedagogiikkaa vai pedakomiikkaa

Uudessakaupungissa on valmistelussa merkittävä kasvatuksen ja kulttuurin hanke. Sivistys- ja hyvinvointikeskuksen (SIHY) valmistuminen ennakoidaan vuodelle 2023, jolloin yhtenäiskoulun oppilaat, lukion opiskelijat, 87 varhaiskasvatuksen lasta, nuorisotoimi, liikuntatoimi, kansalaisopisto ja musiikkiopisto täyttävät toiminnallaan uuden rakennuskompleksin.

SIHY on herättänyt paljon mielenkiintoa paikallisessa keskustelussa - ja täysin aiheesta. Rakentamiseen tullaan sitomaan veronmaksajien rahoja pitkälle tulevaisuuteen ja toki jokaisella tähän kokonaisuuteen liittyvällä on oikeus sanoa mielipiteensä. Karkeasti ottaen keskustelu on tiivistynyt sisällöllisesti vanhan säilyttämiseen ja sen vastapainona uuden rakentaminen sisältäen vanhan rakennuskannan purkamisen. Tämä koskee nimenomaan koulua: erityisesti Viikaisten koulurakennus koetaan sivistyksen pyhättönä, jonka historiallisella menneisyydellä koetaan olevan merkittävä paikka uusikaupunkilaisessa metatarinassa sivistyksen synnystä ja sen keskustelun mukaan uskotaan kantavan myös tulevaisuuteen.

Opetus ja kasvatus on meidän pedagogien perustyötä ja tarvitsemme työhömme tilat, joissa voimme noudattaa voimassaolevia opetussuunnitelmia ja muita opetushallinnon viisaudessaan meille suomia määräyksiä. Ei ole olemassa yhtä oikeanlaista konseptia, joka kertoo minkälaiset tilojen tulisi olla. Tässä suhteessa ajat ovat muuttuneet: vaikkapa 50-luvun koulurakentamisessa oli selkeä rakenne, joka toistui lähes kaikissa tuon ajan oppilaitoksissa. Viikaisten rakennuksessa tämän hengen voi kokea. Kyseessä on erinomainen tilaratkaisu luokkamuotoiseen frontaaliopetukseen ja aika on näyttänyt senkin, että perinteiset luokkatilat taipuvat myös ryhmätyöskentelyyn ja kalusteiden muunneltavuudella voidaan parantaa ergonomiaa ja oppimiseen liittyvää viihtyvyyttä ja sitä myöten myös oppimistuloksia. 

Mikä on muuttunut sitten 1950-luvun? Yhteiskunnassa on edetty kiihtyvän digitalisoitumisen rytmissä viime vuosituhannen lopulta. Tämä muutos on koskenut työelämää, jokaisen ihmisen arkea ja tottaikai myös opetuksen ja kasvatuksen kaikkia toimijoita. Esimerkiksi lukiokoulutuksen tarkoituksena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille työelämän, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja, taitoja ja valmiuksia. Lisäksi koulutuksen tarkoituksena on antaa opiskelijoille valmiuksia elinikäiseen oppimiseen ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen. Tämä tavoite on johtanut siihen, että digitalisaatio on osa jokaisen lukiolaisen jokaista oppituntia - ylioppilastutkintokin suoritetaan sähköisenä.  

Yksi strateginen linjaus Uudenkaupungin opetustoimessa on viime ja tällä lukukaudella valmisteltu Digipolku-aineisto, jolla tähdätään yhtenäiseen digitaitojen kehittämiseen kaikkien ukilaisten lasten ja nuorten osalta, jotta toiselle asteelle siirryttäessä jokaisella olisi tarpeelliset taidot ja valmiudet selvitä jatko-opinnoissa. Digitaidot ovat yksi esimerkki isosta pedagogisesta toimintatapamuutoksesta, jossa elämme tänään. Tämän ohella ehkä keskeisin pedagogista kenttää puhuttava asia on hyvinvointi. Mitä voimme tehdä edistääksemme lasten ja nuorten hyvinvointia? Hyvinvointioppimista pitää kehittää, mutta myös oppimisesen toimintakulttuurin kehittämisestä tulee jatkaa, jotta hyvinvointi mahdollistuu.  Toimintatapojemme, tarjoamamme oppimisympäristön ja päivittäin tekemämme työn täytyy olla sellaista, että se tukee oppilaiden ja opiskelijoiden hyvinointia.

SIHY-hanke on avain edellä mainittuun hyvinvointityöhön ja se on avain myös helpottamaan digitaalisuuden askelten ottamista tulevaisuudessa. Joustomuunneltavuus tulee näkymään konkreettisesti kalusteissa ja tilaratkaisuissa, mutta joustomuunneltavuus täytyy nähdä myös virtuaalisen oppimisympäristön ja konkreettisen tilan joustavana yhteistyönä ja muunneltavuutena. 

Nykyisissä Sihyn vaikutusalueen tiloissa (perusopetus ja lukio) on päällemaalattu perinteisiin luokkatiloihin sähköinen oppimisympäristö, joka laajentaa oppimiskokemusta ajasta ja paikasta riippumattomuuden suuntaan. Jo usean vuoden ajan Ukissa on otettu askelia pakolliseen suuntaan ja tämä mahdollistaa uudenlaisia tapoja oppia. Huolimatta sähköisen oppimisen vallankumouksesta emme ole luopuneet lähiopetuksesta. Digitaalisuus on pikemminkin osoittanut sen, että lähiopetus on merkitykseltään korvaamaton.  

Hyvivointinäkökulma oppimisessa on iso haaste ja tähän uudenlaiset joustomuunneltavat tilat voivat tarjota paljon työkaluja. Kun nykyisessä mallissa operoimme pääasiassa OT3- tyyppisessä 56-60 neliön luokkatiloissa ryhmän koosta riippumatta, on SIHYn mahdollista tarjota oikeankokoisia toimintaan sopivia tiloja. Muunneltavuudella saavutetaan etuja silloin kun ryhmäkoko vaihtelee. Ikäluokat ovat esimerkiksi 7-9 luokkien osalta sadan molemmin puolin. Varmuudella jatkossakin pääosa opetuksesta toteutetaan 16-25 opiskelijan ryhmissä, mutta viimeiset vuodet ovat osoittaneet, että meillä on valtava tarve 1-4 opiskelijan vetäytymisen tiloille ja välillä olisi tarpeen saada 60 oppilasta tai 100 oppilasta yhteen paikkaan. Käytännössä vetäytymistä toteutetaan nykyisessä mallissa käytävillä ja esimerkiksi kirjavarastoissa. Suurempaa tilaa on ainoastaan Viikaisten auditorio, joka toimii frontaaliopetuksessa, mutta ei muuten. 

Nykykoulusta puuttuvat neuvottelutilat kokonaan ja on tunnistettava, että opiskelijahuoltolain uudistus on tuonut valtavan määrän opiskelijakohtaista verkostoyhteistyötä kouluille. Tämä työ tarvitsee myös asianmukaista tilaa - jota voidaan joustavasti käyttää myös pedagogisiin tarpeisiin vapaana ollessaan. Puhumattakaan SIHYn tavoitteesta tarjota tiloja kaupunkilaisille, yhdistyksille ja erilaisille yhteenliittymille kokoontumisiaan varten. Toiminnallinen suunnittelu tähtää siihen, että oikeasti koulupäivien aikanakin SIHYssä kohtaavat eri toimijat ja voivat sulavasti käyttää tiloja rinnakkain.

Yhteiskunnan muuttumisen heijastuma pedagogiikassa on se, että pedagogiikkaa pyritään kehittämään koko ajan. Pedagogiikalle pyritään löytämään muotoja, jotka vastaavat nykyajan tarpeisiin. Väistämättä kaiken uuden löytämiseen kuuluu kokeileminen, epäonnistuminen, virheet ja sitä kautta uudelleen jaloilleen nousu ja oppiminen. On tunnustettu ja tutkittukin tosiasia, että virheistä oppiminen on tehokasta. Otsikossa mainittu pedakomiikka termi kuvaa sarkastisesti oppineiden ja kehittäjien luomia uusia pedagogisia innovaatioita ja suuntauksia joista osa on tuomittu epäonnistumaan jo syntyessään. Pedakomiikka on keskusteludiskurssi, joka ylläpitää muutosvastarintaa ja tekee naurunalaiseksi kehittämistyötä varsin systemaattisesti.

Pedakomiikasta tai pedagogiikasta ei löydy yhtä totuutta, joka olisi jokaisen opettajan yhteinen toimintamalli. Pedagogiikka on aina opettajansa näköistä ja tämä on suomalaisen opetusjärjestelmän ehkä merkittävin vahvuus. Opettajuus on hiljalleen voimistunut yhteisopettajuuden ja tiimeissä tekemisen erilaisilla metodeilla. Tämä heijastuu vääjäämättä myös oppilaiden ja opiskelijoiden työskentelyyn. On aiheellista kysyä, mitä ovat käsitteet luokka, oppitunti, luokkatila, oma opettaja ja koulu uudessa SIHYssä. SIHYN oppimisalue sisältää paljon erilaisia ja eri tarkoituksiin suunniteltuja oppimisen paikkoja ja tarvittaessa joustaa isommaksi tilaksi, jossa ikäluokka tai kaksi voi toimia tilapäisesti yhdessä. Oppitunti on perinteisessä mielessä 45 minuttia tehokasta ja 15 minuuttiä välituntia - tämä ei suinkaan aina vastaa opetuksen tarkoituksenmukaisen järjestämisen mukaista  toimintatapaa. Nytkin ison koulun kellojen soitoista huolimatta oppituntien kierto elää omaa elämäänsä - tulevaisuudessa vielä selkeämmin oppimisalueiden sisällä päivärytmi etenee pedagogisen tavoitteen ja lapsen hyvinvoinnin rytmiikalla, tulevassa mallissa voidaan huomioida paremmin eri ikäisten opiskelijoiden tarpeita. Yhteisopettajuuden vaikutus tulee heijastumaan pedagogiikan monipuolistumisena ja opettajuuden voimavarojen parempana hallintana. Tämä heijastus kohdistuu niin oppilaisiin kuin opettajiin itseensäkin. SIHYn kaltainen ratkaisu helpottaa ja mahdollistaa yhteistyön lisäämisen, tarvittaessa varmasti mahdollistaa senkin, ettei yhteistyö lisäänny. Kuitenkin viimeisten vuosien kokemus on käytännössä osoittanut, että tämä työn tekemisen voimaannuttava työtapa ei ole pedakomiikkaa vaan aitoa pedagogiikkaa. 

Toivon SIHY-keskusteluun näkökulmia pedagogiikasta ja miksei myös pedakomiikasta, jotta puhumme siitä palvelusta, jota uuden sihy-keskuksen tiloissa tullaan tarjoamaan. Kaupungissa ei tarvita yhtään rakennusta vain rakennuksen historian tai fyysisen puhuttelevuuden vuoksi. Koulutiloja tarvitaan pedagogiseen työhön, jonka täytyy vastata oman aikamme vaatimuksia.